sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Melkein valmis

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Tosin en ole ollut tallilla touhuilemassakaan, kun vasta tänään. Projekti nytkähteli eteenpäin kaasukahvan paikoilleen asennuksella ja sähköjen kytkennällä. Pakoputkia yritin asentaa paikoilleen, mutta niitä hankkiessa oli käynyt pikku kömmähdys; 250cc Perakin alkukäyrät ei istu millään 350cc Perakiin. No, se asia onneksi korjaantuu huomenna kun osakauppias tulee pistäytymään oikeiden osien kanssa. Samalla sain ostettua jalkatapin kumit jotka olivat jääneet uupumaan osakuormasta. Tallilla piti kyllä olla yksi pari kumeja, mutta niitä ei nyt löytynyt mistään. Alkaa tuo romun määrä hiukan vaivata. Bensatankin asensin myös paikoilleen, mutta siinä olikin vähän enemmän jumppaamista, koska takakorvakkeiden reiät olivat puolisen senttiä metsässä. Ei auttanut muu kuin hitsata vanhojen korvakkeiden päälle uudet pidemmät ja porata reiät oikeaan kohtaan.


 
Uusi tankin korva hitsattuna vanhan päälle ja reikä porattuna oikeaan kohtaan. Täytyy maalata nuo korvat vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti