Perintöjawa

Mainitsinkin jo täällä aiemmin, että ensimmäisen Jawani sain ukiltani vuonna 1994. Hain silloin kesällä pyörän Itä-Suomesta mökille Itä-Uudellemaalle sillä ajatuksella, että syksyllä aloitan entisöintiprojektin. Mökillä ajelin kesän aikana metsäautoteillä jonkin verran ja loppukesällä kun pyörästä puhkesi takakumi, en viitsinyt enää paikata sitä vaan purin pyörän atomeiksi.

Olin edellisenä syksynä aloittanut ammattikoulun automalaarilinjan ja toisena lukuvuonna koulussa sai jo tehdä omia projekteja. Olin suunnitellut, että kun täytän kahdeksantoista keväällä 1995, ajan prätkäkortin ja siihen mennässä olen saanut Jawan valmiiksi. Näin jälkeenpäin voi todeta, että en todellakaan silloin ymmärtänyt mihin olin ryhtymässä.

Aloitin tietysti maalaushommista. Vein osat koululle, hiekkapuhalsin ja maalasin ne. Joitain osia pyörästä kuitenkin puuttui ja aloittelevana harrastajana en oikein tiennyt mistä olisin osia saanut, siihen aikaan kun ei ollut kaikenmaailman nettikauppoja. Ensimmäisillä rompepäivillä kävin Helsingin Tukkutorilla. Mahdoin olla outolintu niissä piireissä, paikalla ei varmasti ollut kovin monta 17-vuotiasta jannua kyselemässä Jawan osia. Keltaisesta Pörssistä onnistuin bongaamaan ilmoituksen, jossa joku myi Jawan osia ja sitä kautta sainkin hankittua varakoneen, pakoputkenpäitä yms.

Kromiosien tekemisestä sovin Tattarisuolla pajaa pitäneen Kromi-Jussin kanssa, että kromaajan kiireiden takia hion osat itse. Hiominen tapahtui taloyhtiön harrastehuoneessa pääosin porakoneeseen kiinnitettävällä hiomalaikalla. Osia aikani hinkattuani olin vakaasti sitä mieltä, että en enää koskaan sotkeudu tällaiseen projektiin. Kromauksesta meinasikin lopulta tulla projektin kompastuskivi, koska jotkin osat olivat sellaisia, että niitä ei pystynytkään pelastamaan vaikka olin niin luullut.

Äänenvaimentimet ja pinnat käytiin lopulta hakemassa Forssasta saakka. Osia kuitenkin puuttui edelleen, mutta onneksi faija tunsi Tsekkoslovakian suurlähetystössä työskennelleen tyypin, joka oli menossa käymään Tsekeissä. Annoin listan mukaan tarvittavista osista, joita oli ainakin ensiöketju ja pakoputki. Kaveri palasi takaisin reissusta ja toi kaikki pyydetyt osat. Siinä vaiheessa kun osia alettiin sovittaa paikalleen, huomasin, että pakoputken käyrä ei istunut ollenkaan. Vielä tänä päivänäkään en tiedä, minkä mallin osa se oli, mutta ei ainakaan sen minkä olisi pitänyt. Sama juttu kävi enskaketjun kanssa kun sovittaessa huomasin sen olevan liian pitkä. Niiden osien sopimattomuus oli viimeinen niitti siihen, että suunnittelemani aikataulu ei lopulta toteutunut.

Moottorin kunnostusta olin aloitetellut pikkuhiljaa. Siinäkään ei kaikki mennyt ihan putkeen. Tilasin uuden männän, mutta tappi oli väärän kokoinen. Ongelma ratkaistiin sillä, että sylinteri porautettiin sopivaksi käytetylle männälle, joka oli jostain saatu hankittua. Vaihteisto kasattiin kahdesta vaihteistosta, koska pyörän omassa vaihteistossa oli rattaita rikki. Jawan moottori tuntui kaikenkaikkiaan sen verran mystiseltä laitteelta 17-vuotiaan poikasen mielestä, että pyysin lopulta apua tutulta autonkorjaajalta. Tsekeistä tuotu ensioketju, joka oli aiemmin todettu vääräksi päätyi kyseisen autonkorjaajan lyhennettäväksi. Se, että siinä vaiheessa mentiin siitä mistä aita on matalin, kostautui pari vuotta myöhemmin ajelulla ollessa kun hitsiliitos prakasi ja ketju tuli koneen kopasta helähtäen läpi.

Alkuvuodesta aloitin pyörän kasaamisen omassa huoneessani kerrostalokämpässämme (äiti tykkäsi, kuten arvata saattaa). Pakoputken alkukäyriä ei meinannut löytyä mistään, mutta lopulta löytyi niinkin läheltä kuin Vantaalta tekijä, joka väänsi käyriä huonekaluputkesta.

Keväällä 1996, vuotta myöhemmin kuin olin alunperin suunnitellut, pyörä rullattiin pihalle ja vein sen Veikko Koskelle museokatsastukseen. Muutamaa vääränlaista ruuvinkantaa lukuunottamatta pyörä meni moitteetta läpi. Sitten alkoi tämän jawailijan ensimmäinen kesä "uuden" pyörän puikoissa. Ajeltua tuli melko paljon ja pisimmän reissun tein Itä-Suomeen kun ajoin näyttämään ukille ja mummolle entisöityä pyörää.

Tänä päivänä kun itse katson pyörää niin aika paljon löytyy sellaisia asioita, joita olisin tehnyt toisin. Esimerkiksi kromiosien hionnat olisi voinut olla paremminkin tehty. Maalaushommia kun katsoo niin todella huomaa, että siinä on aloittelevan automaalarin ensimmäinen maalausprojekti kyseessä. Joskus on käynyt mielessä, että tekisi mieli purkaa koko pyörä osiin ja maalata se uudelleen, mutta ehkä se saa kuitenkin jäädä työnäytteeksi sen aikasesta osaamisesta. Voipahan todeta ainakin kehittyneensä ammatillisesti aika paljon näiden kuluneiden viidentoista vuoden aikana.