torstai 27. maaliskuuta 2014

Kohta kasataan

Sixi projekti on nytkähdellyt mukavasti eteenpäin. Itseasiassa homma on omalta osaltani niin pitkällä, että sitä voisi alkaa niputtamaan. Ongelmaksi on muodostunut kromiosat; lähetin ne nimittäin tuttuun tapaan Slovakiaan. Kromaamo lupasi toimitusajaksi kaksi kuukautta  mikä alkaa olemaan täynnä, joten täytyy ilmeisesti pikkuhiljaa kysellä sieltä, että ajetaanko tällä pyörällä vielä tänä suvena. Toinen ongelma on yksi tässä vaiheessa nimeltä mainitsematon tavarantoimittaja joka ei tunnu saavan tavaraa liikkeelle lupauksista huolimatta, mutta palaan siihen myöhemmin kunhan saan kyseisen kaupankäynnin päätökseen jollain tapaa. Perässä muutama kuva lähiaikojen tapahtumista.
 

 
Runko kävi hiekkapuhalluksessa
 
Rungon maalaukseen kannattaa varata maalia hiukan enemmän. siinä on hukkaprosentti melkoisen suuri.

Tankki ja takavalo ovat vielä maalaamatta. Muut osat ovat saaneet värin päälleen.

Etuiskareiksi tulee tällaiset 360 mallisen Jawan etuiskarit. Alkuperäiset olivat ruostuneet pilalle. Näitä 360 mallisia oli varastossani kaksi paria joista osia yhdistelemällä saa yhden toimivan parin.
Tämän mallisissa iskareissa tuntuu lukitussokka olevan pureutunut tiukkaan tuonne uraansa, mutta lähtee kyllä irti kun jaksaa aikansa naputella ja väännellä.
Holkit irtoavat helpommin kun antaa niille hiukan lämpöä ensin.



Nopeusmittarin ostin syksyllä rompepäiviltä. Se oli  hyvässä kunnossa; ainoastaan lasin kromikehys piti uusia. Samalla kun mittari oli auki, niin nollasin sen. Nollaaminen tapahtuu siten, että pikkurattaiden tappi nykäistään pois paikoiltaan, jonka jälkeen pyöritellään numerot nolliin asetetaan rattaat paikoilleen ja työnnetään tappi paikoilleen.


Takavanteelle asensin kumin. Kuvio on ehkä hiukan liian karkea.



Sinkittävät osat kävivät sinkityksessä. (kuva ennen sinkitystä) Kuvassa näkyvät etu ja taka-akselit kuuluvat olla kromatut, nämä akselit ovat varakappaleet joten ne saivat päälleen sinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti