lauantai 2. elokuuta 2014

Sixin Rekisteröinti + muuta puuhaa

 
Sixin rekisteröintikatsastus oli pari viikkoa sitten ja eihän se lopulta mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Alku näytti lupaavalta, kun katsastusmies tarkasti pyörän ja sanoi, että hyvältä näyttää, ei muuta kun rekisteröimään. Rekisteröintivaiheessa ongelmat sitten alkoivat. Pyöräänhän ei ole löytynyt mitään muita papereita kuin maahantulotodistus ja se ei rekisteröintejä hoitavalle tädille riittänyt. Täti istui tiskin takana kädet pystyssä ja ilmoitti ettei pysty rekisteröimään kun ei ole todistetta, että pyörä olisi joskus ollut rekisterissä ja että siitä on joskus verot maksettu. Asiaa piti kuulemma lähteä tulliin selvittämään. No, ei muuta kuin Pasilaan tulliin esittelemään papereita. Tässä vaiheessa kävi kyllä mielessä, että onneksi asutaan vartin matkan päässä Pasilasta. Olisi saattanut hieman harmittaa lähteä jostain satojen kilometrien päästä selvittelemään tällaista joutavaa asiaa. Tullissa sitten virkailija tutki papereita hetken ja kysyi, että mitä ne siellä katsastuskonttorilla haluaa meiltä. Sanoin etten tiedä, mutta eivät uskalla rekisteröidä ilman tullin lupaa. Virkailijat pitivät viiden minuutin tuumaustauon ja ilmoittivat, että pitää tehdä tulliselvitys. Täytin kaavakkeen ja kyselin virkailijalta, että kauankohan päätöksessä kestää. Haluaisin nimittäin kovasti saada pyörän jo ajoon. Virkailija tuumasi, että päätöksessä menee noin kuukausi, mutta saathan sinä siihen käyttöönottoilmoituksella tarrakilvet. Seuraavana päivänä kävinkin sitten hakemassa leimakonttorilta tarrakilvet ja niillä olen ajellut nyt kolmisen viikkoa. Jännä nähdä paljonko tuosta sitten lopulta joutuu maksamaan uudemman kerran veroa valtiolle. Tuskin se Helkama-auto nimittäin näitä pyöriä on pimeästi ja verotta maahan tuonut...
 
 
Jawa 559.n raato jonka esittelin viime postauksessa osoittautui Virosta tuoduksi. Siihen ei löytynyt mitään papereita joten sen rekisteriin saaminen on ilmeisesti aika mahdotonta. Päätin siis rakentaa siitä mökille metsäpyörän. 

Vertailin Sixin (vas) ja tavallisen (oik) Jawan runkoja ja totesin, että erittäin paljonhan nuo ovat toistensa kaltaiset. Ainoa ero mikä minua haittaa on se, että sixsissä takahaarukka on 6cm pidempi verrattuna tavalliseen 559 pyörään. Koska haluan 559 metsäpyörään 19 tuumaisen takarenkaan, joudun pidentämään tuota haarukkaa.

Pidensin takahaarukkaa 6cm ja siirsin iskarien kiinnityspistettä taakse ja ylöspäin. Hiukan ohuempaa tavaraahan tuo haarukka on kuin Sixsissä, että katsotaan nyt millainen letku siitä tulee.


Tavallisen Jawan takalokari. Lokasuoja alla ja runkorauta päällä.

Yllä Sixin lokasuoja. Tavallista lokasuojaa pyörittelin hiukan aikaa ja totesin, että siitä tulee melko paljon Sixin lokasuojan näköinen kun hitsaa lokasuojan runko-osan päälle.

Yllä Sixin lokasuoja ja alla muokattu tavallinen lokasuoja. (Sixin lokasuojasta puuttuu nuo katepeltien jatkeet)























Tunnisteet. Libenak, Jawa cross, Jawa dirt bike,

1 kommentti:

  1. No siinä on ollut hieman selvittämistä, jos tullistakin täytyi olla paperit. Meidän tytär kävi juuri rekisteröintikatsastuksessa, tosin uuden Volvon kanssa. Kaikki meni kuulemma aivan hyvin. Hieno menopeli sinulla kyllä on! Tuollaisesta itsekin haaveilin aikoinaan.

    VastaaPoista