maanantai 31. joulukuuta 2012

Kasaaminen alkaa

Jawa 360 -projekti on nyt kasausvaiheessa. Homma alkoi vanteiden kasaamisesta ja etuiskarien tiivisteiden vaihdosta. Tässä viikonlopun puuhastelut kuvina:


Ensin tutkailin, missä kunnossa vanteiden laakerit on. Totesin, että tehtaalla on laitettu vähänlaisesti vaseliinia, joten lisäsin sitä.
Sitten väliputken paikallaan pitävä prikka paikoilleen ja sen jälkeen laakeri perään.


Laakeri kannattaa koputella sopivan kokoisella hylsyllä paikoilleen, ettei laakeri vahingoitu. Sitten kun laakeri on pohjassa oikealla paikalla, laitetaan sokkarengas paikoilleen, jonka jälkeen käännetään jarrurumpu toisin päin.


Väliputki paikoilleen ja sen jälkeen koputellaan laakeri omalle paikalleen. Huolehditaan, että väliputki ei pääse kaatumaan eli laakeri lyödään niin syvälle, että se ottaa kiinni väliputkeen.


Sitten pinnat paikoilleen. Tässä vaiheessa ne saavat jäädä ihan löysälle.
 
Sitten käännetään vanne ja laitetaan toisen puolen pinnat. Edelleen ne jätetään ihan löysälle.



Tässä vielä näkyy, miten tasaisen löysällä pinnat ovat eli kierrettä on näkyvissä neljän millin verran.

Sitten kantoihin ruiskutetaan hieman öljyä, jotta pinnoja on mukavampi kiristellä.


Sitten alkaa rihtaaminen, jonka olen itse yleensä tehnyt vaakatasossa laittamalla akselin pystyyn viilapenkkiin. Akseliin holkki, jotta vanne pyörii kunnolla.

Lopuksi uudet kumit paikoilleen ja valmista tuli.



Etuiskareihin piti vaihtaa tiivisterenkaat (kuvassa keskellä). Kannattaa sovittaa ensin kromiosiin, että kierteet istuvat.


Sen jälkeen puretaan vanha iskari. Alapäästä sokka irti ja holkit pois ja sitten tiivisterengas irtoaa.


Jos liukupinnassa on pieniä pinttymiä tai naarmmuja, niitä voi yrittää poistaa erittäin hienolla hiomapaperilla (itse käytin ensin P1500 ja lopuksi P3000).


Sitten uusi tiivisterengas ja holkit paikoilleen ja sokka kiinni.


Lopuksi kromiputket paikoilleen ja alapäästä kuuden millin pultti kiinni.
 
 
Jawan keuloja on monta eri mallia ja itseltänikin löytyy kolmea eri keulaa, jotka kaikki näyttävät samalta, mutta sisuskalut ovat erilaiset. Tämän kuvasarjan ideana oli vain kertoa lyhyesti, miten itse nämä projektin osat tein, mutta jos varsinaisia ohjeita kaipaa esimerkiksi vanteiden rihtaukseen liittyen niin googlaamalla löytyy montakin hyvää tekstiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti